Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toiveita. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Mut aina yksin baarissa, Sä pyydät Antti Tuiskua

Pitkästä aikaa taas kirjoittelen.
Nykyään mun elämä pyörii aika vahvasti
työn ympärillä, kun kaikki on niin uutta
ja jännää. Vapaa-ajalla vietän aikaa ystävien 
ja poikaystäväni kanssa ja käyn kuntosalilla. 
Viiem viikonloppuna kävin katsomassa Antti 
Tuiskua Ilonassa ja oli aivan mahtava :)
Yhdessä kuvassa hemmottelupakkaus, jonka
tein ystävälle syntymäpäivälahjaksi.
Laittakaa toiveita mitä kirjottaisin tänne!











♥ Oona

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kaikkea muuta, ku typerä ämmä

Saa tosiaan heittää toiveita
blogiteksteistä suhteen :)

Tiistaina tuli veronpalautukset, joten
lähdin tekemään jouluostoksia ja kerrankin
keksin, niin hyvät lahjaideat, että
oikeastaan kaikki lahjat sain yhdestä kaupasta
yhdellä kertaa.
Illalla aloitin tekemään joulukortteja kavereille
ja keskiviikkona tein ne loppuun.




Viime viikolla keskiviikkona värjäsin hiukset tummemmaksi, kun
väri oli alkanut jo mennä niin sekalaiseksi.


Torstaina kävin sitten jouluostoksilla
kaverin kanssa keskustassa.
Aamulla, kun olin rupeamassa
meikkaamaan, niin
Mymmeli päätti tehdä vähän jäynää
ja söi mun rt:n beautyblenderin...
Onneksi sillä sai joten kuten
meikattua, mutta tottakai
heti ostin keskustasta uuden tilalle.
Ostin myös alusvaatteita, mutta
niitä en ala tänne kuvailemaan.





Perjantaina en tehnyt ihmeellisempiä.
Lauantaina lähdettiin ajamaan Jyväskylään
mieheni veljelle kylään ja tapamaan
ystäviä.
Illalla kävimme syömässä Amarillossa
ystäväpariskunnan kanssa.
Sunnuntaina kävimme aamulla kävelyllä
ja iltapäivällä menimme mieheni veljelle
syömään lohta ja pastaa sekä aloittelimme
toki viinillä ja juustoilla.
Sitten pelasimme Buzz-tietovisa
peliä ja sen jälkeen lähdimme keilamaan.
Illalla vielä lauloimme singstaria.
Todella ihana miniloma Jyväskylässä.
Maanantaina ajelimme sitten kotiin.






Itsenäisyyspäivän vietin siivotessa kotia
ja pyykinpesua riitti.
Sitten soittelin äidilleni ja juttelimme facetimen kautta
linnanjuhlista, koska ennen
kun asuin kotona niin katsoimme
linnanjuhlat yhdessä ja puhuimme
asuista sekä ihmisistä, joten
perinnettä täytyy noudattaa
vaikka kilometrejä on välissä ;)
Illalla tein miehelle mureketta ja pottuja
ruoaksi, kun hän tuli jääkiekkopelistä
niin oli ruoka suoraan valmiina :)

♥ Oona