perjantai 13. joulukuuta 2019

Kuulumisia!

Täällä ollaan influenssarokotteen
jälkeisessä flunssassa ja yskässä Leon 
kans molemmat oltu kohta kahden viikon
ajan. Mutta silti en kyllä mistään hinnasta
ois jättänyt rokotetta ottamatta, koska vauva
syntyy juuri pahimpaan influenssa aikaan joten
en missään nimessä halua, että vauva sen saisi meiltä.

Vauva on erittäin eloisa tapaus, vemmeltää menemään 
masussa ja tunkee itseä mun kyljistä ulos. 
Kipeitä supistuksia on alkanut tulemaan vähän
useammin, mutta onneksi ne menee nopeaa ohitse
eikä mitään verrattavissa synnytyssupistuksiin, mutta
kuitenkin selkeästi oikeita supistuksia eikä vain tympeitä
harjoitussupistuksia. 
Kaikki alkaisi olla vauvaa varten melkolailla valmiina, 
vaatteita on varmasti sen verran että ei tarvitse minin
kulkea nakuna. Vaippojakin on jo kahdilta baby showereilta 
(miettikää vau! mulla on ihania ystäviä, kun Oulussa järkättiin
baby showerit ennen kuin muutettiin Ylivieskaan ja nyt
uudet ystävät Ylivieskasta järjestivät myös meidän 
mammamiitin pikkujoulujen yhteyteen baby showerit) ja 
ystävältä sain myös pari pakettia hänen vauvalta
jääneitä vaippoja. 
Enää pitäisi muutamat tutit hankkia, yksi tuttipullo sekä
imetystarvikkeita (maidonkerääjät, nännivoide, rintakumi). 

Sairaalakassi on myös aloitettu pakkaamaan, siitä teen erikseen
postauksen sitten ja katsoo esittelenkö vaikka kuvilla, että mitä
sinne olen nyt pakannut mukaan. Huomasi listaa miettiessä, että
paljon oli turhaa esikoisen sairaalakassissa ja kuitenkin itsellä
toiveissa päästä mahdollisimman pian kotiin (en tiedä viihtyykö 
kukaan, mutta minä en ainakaan viihdy sairaalassa).  Esikoisen
aikana oli tympeää, kun jouduin pari päivää osastolla olemaan 
ennen kuin poika syntyi, niin nyt kyllä oman voinnin
mukaan pysyttelen kotona mahdollisimman pitkään. Toki
esikoisen kohdalla vaikutti, että oli korkea vedenmeno 
(reikä kalvossa ja vedet meni vain osittain).
Joten toivon todella, että tämä synnytys alkaisi supistuksilla, että
saisi sitten mennä kun oma vointi siltä tuntuu. Nyt 
matkaa on 110km enemmän ja se kyllä hirvittää
jo valmiiksi. 

Käytiin marraskuun lopussa katsomassa Rukalla maailmancupia.
Oli kyllä mahtava tunnelma ja voi miten paljon siellä oli lunta
ja sopivasti kirpakka ihana pakkanen.
Päästiin kahdestaan syömäänkin Tuomaksen kanssa. 
Leo innostui mäkihypystä ihan todella paljon, innoissaan
katseli kun kilpailijat hyppivät alas. 

Talohaaveita meillä on ollut todella pitkään, mutta
nyt varsinkin kun toinen lapsi on tulossa niin
olisi ihana saada se oma pitkäaikainen koti. 
Toivotaan, että haaveet käy todeksi piakkoin.

Viikko sitten veljeni tuli Suomeen Floridan
reissulta, jossa oli 3kk hoitamassa sukulaistemme
lapsia. On ihanaa, kun koko perhe on taas 
lähettyvillä. 
Eipä muita kuulumisia nyt tule mieleen...











♥ Oona

torstai 21. marraskuuta 2019

Raskaus pt 2

Kuulumisia täältä taaperoarjen keskeltä.
Muutimme Oulusta Ylivieskaan, koska siten
olemme lähempänä mummoloita ja apukädet tulee varmasti
tarpeeseen uuden lapsen synnyttyä. 

Tämä toinen raskaus on mennyt paljon nopeampaa, 
koska Leo pitää äidin kiireisenä touhuillansa.
Paljon raskaampi raskaus kuitenkin ollut, saanut
kokea miltä liitoskivut tuntuvat ja miltä iskiaskipu tuntuu..
Uskon, että paljon vaikuttaa se, kun muksuille tulee niin 
pieni ikäero. Leo on 1v4kk, kun vauva syntyy. 
Maha on kasvanut enemmän sivuille tässä raskaudessa 
ja on kyllä huomattavasti isompi kuin Leosta. Raskausarvilta
olen välttynyt, ei niitä Leostakaan tullut. Kiloja ei myöskään
ole tullut, niin paljon kuin Leosta mutta onhan tässä vielä viikkoja
jäljellä. Nyt on rv 30+6. Tämä vauva on ollut yhtä eloisa tapaus
kuin veljensäkin, ei juurikaan paikallaan ole massussa. Saapa nähdä
onko samanlainen vemmeltäjä myös mahan ulkopuolella.

Leo on kehittynyt valtavaa vauhtia. Sanoja tulee muutamia: 
mamma, äittä/äiti, muumi. Ymmärtää paljon asioita, 
esimerkiksi kun sanon että mennään vaihtamaan vaippaa, niin 
hän suuntaa samantien kylppäriin ja hampaiden pesulle 
osaa suunnata vessaan. Monet sanat han myös tunnistaa 
ja osaa osoittaa, missä ne sijaitsevat (lamppu, 
kello, nenä, pallo jne.). 
Hän on päässyt moottorikelkankin kyytiin jo. 
Baby shark on ehdoton lempparibiisi ja 
lemppariohjelmia ovat sanabileet
ja muumit. Leo oli ensimmäisen kerran yökylässä mummolassa 
(minun vanhempien luona) 1v1kk iässä, kun 
muutimme Oulusta Ylivieskaan
niin emme viitsineet häntä tuoda muuttolaatikoiden 
keskelle kaaokseen. Nyt hän on sitten jo yökyläillyt useampiakin kertoja, 
kun äitini (ja toki muutkin)
ovat niin innokkaita hänet aina ottamaan yöksi. 
Leo ei vierasta juurikaan, koiria
hän aiemmin pelkäsi ja edelleen vähän säikkyy, mutta 
uskaltautuu kyllä silittämään.
Kesällä Leo teki ensimmäisen ulkomaan reissun 
Kroatiaan minun sukulaisten luo.
Hän jo juoksee äitiä karkuun varsinkin ulkona ja kaupassa. 
Nyt poskihampaat ovat
tehneet jo pitkään tuloa, joten kiukkuisuutta on ollut aika paljon. 
Tutti suussa viihtyisi hyvin, mutta pyrimme 
että tuttia syödään vain automatkoilla ja unille mentäessä. 
Imetyksen lopetin, kun Leo oli noin 11kk 2vk koska se alkoi mennä
vain pelkäksi pyörimiseksi sylissä eikä hän malttanut syödä. 
Pullo on meillä enää käytössä iltamaidon juonnissa. 
Pinnasängystä myös  otettiin laita pois tuossa reilu viikko sitten 
ja yllättävän nopeaa yöt rauhoittuivat 
normaaleiksi, ettei herää kertaakaan tai korkeintaan tuttia
etsimään. Aiemmin Leo toki nukahti itsekseen ja nyt kaipaa, 
että vieressä istutaan koska muuten lähtee
 seikkailemaan sängystä pois.
Mutta ihan uskomatonta, miten paljon hän on kasvanut!
 Äidin pieni vauva

Vauvalle olen pessyt unipesän ja imetystyynyn jo valmiiksi
sekä vaatteita on jo pesty 50-62cm kokoisina kaappiin
valmiiksi. Minun vanha kehtoni myös odottaa vauvaa jo.
Leo ei siinä juurikaan nukkunut, kun nukkui parhaiten aina
sylissä, mutta tämän tulevan on pakko oppia nukkumaan
siellä ja muuallakin, koska ei ole ainoa lapsi. Toki Leo nukkui
vaunuissa ja kaukalossa jne, mutta ei voinut kotona ollessa
laskea mihinkään tai hän heräsi pian. 

Me ollaan laitettu jo vähän joulua tänne, koristeita muutamia pitkin kotia. 
Joulukuusta ei tänne laiteta ollenkaa, kun kuitenkin aatoksi ja joulupäiväksi
mennään mummoloihin. 
Noniin jospa tämä riittäisi tältä kertaa.





Oona

maanantai 5. elokuuta 2019

Viimeinen kerta toden sanoo !

Yritän nyt vielä kerran tätä blogin kirjoitusta,
inspiroitua tähän uudelleen...

Kesän kuulumiset tulee tässä.
Kesäkuun T oli töissä melkein koko
ajan, joten aika paljon viettelin aikaa Oulaisissa
vanhempieni luona. 

Heinäkuun alussa vietimme loman
Kroatiassa Bracin saarella
sukulaisteni luona 10 päivän
ajan. Lennot menivät hyvin, L
nukkui melkein koko lentojen ajan.

Tein myös positiivisen testin toukokuussa eli
L:stä tulee isoveli tammikuussa 2020.
Toivoimmekin, että saamme lapset
pienellä ikäerolla. Jännittää
toki miten alkutaival sujuu kahden kanssa.

Tässä ihan vasta pääsimme varmaan ensimmäistä
kertaa kahdestaan syömään rauhassa.
L vietti aikaa enonsa luona. 

Kirjoitin nyt vain pikakuulumiset, kun
L heräsi juuri päiväunilta. Kirjoittelen lisää
myöhemmin. Saa laittaa postaustoiveita, esimerkiksi
instagramin puolelle (jumpsukka). 

♥ Oona

















torstai 14. kesäkuuta 2018

Kuulumisia ♥

Tänään alkoi raskausviikko 28 eli tänään 27+0. Kesäloman 2.viikko menossa.
Heinäkuun alussa pitäisi vielä töihin jaksaa palata, saapa nähdä 
miten pystyy töitä
tekemään. Selkä kipuilee, kun istuu tai makaa ja maha kipuilee 
ja kohtu supistelee, 
kun liikaa on seisaallaan ja touhottaa. 




Äitiyspakkauskin saapui postissa ja ihan innoissan kyynel silmässä
sitä hypistelin. Niin paljon vaatteita ja tavaraa, että
olen niin kiitollinen että minulla on Suomessa asuessa
siihen mahdollisuus. Nyt olen jo pessyt kaikki tämän
hetkiset vaatteet myös äitiyspakkauksesta vauvaa
varten. Hankinnat alkaa muutenkin jo melkein
olla valmiina, enää turvaistuin ja siihen telakka. 
Toki kaikkea pientä vielä tarvistee, mutta
isoimmat ja tärkeimmät alkaa olla kasassa.





Pari viikkoa sitten muutettiin uuteen asuntoon, 
rivitaloon rauhallisemmalle alueelle.
Asunto on aivan täydellinen! Muutto tehtiin todella nopeaa, 
aloitettiin klo8 ja klo12 oli jo 
viimeiset auto- ja peräkärrykuormat purettu. 
Illalla asunto olikin jo kodinnäköinen. :)
Huomasi kyllä parin päivän kuluttua olossa, että oli tullut rehkittyä. 
Olo oli kuin erittäin rankkojen salitreenien jälkeen, 
kaikkiin lihaksiin sattui ja olisi voinut nukkua vain koko ajan.








Kissat olivat muuton ajan vanhempieni luona, 
jotta niille ei olisi tullut liikaa stressiä.
Viime viikolla olin muutaman päivän ajan itsekin 
vanhempieni luona ja olen tälläkin hetkellä täällä, 
koska Tuomas on töissä Tukholmassa 
joten olisin aika paljon yksin, kun kavereillakin on töitä. 



Viime viikolla kävin torstaina sokerirasituksessa, 
10h paasto ei ollut mitään mukavaa. Ensimmäinen verikoe otettiin ja 
sain juotavakseni sokerilitkun. 
Alussa olo oli hyvä, hetken kuluttua hieman huonompi, 
mutta jotenkin kuitenkin vielä olo
muuttui vähän paremmaksi. Kuitenkin 40min kohdalla 
en enää pystynyt pidättelemään oksennusta, joten koe meni pilalle. 
Paastoarvo oli kuitenkin hyvä ja neuvolasta sanoivat, että katsotaan seuraavalla neuvolakäynnillä mitä tehdään. 
Siskollani on diabetes ja kotoa löytyy ylimääräinen verensokerimittari, 
joten ajattelin mittailla kotona verensokereista paastoarvoja 
sekä ruokailun jälkeisiä arvoja. Näin voin näyttää neuvolassa, 
että ei ole syytä huoleen. 
Muutenkin minulla on jo rv30 seuraavassa neuvolassa, 
joten tuntuisi typerältä enää mitään 
radi (raskausajan diabetes) diagnoosia yrittää saada. 


Viime viikolla Tuomas tuli lomille torstai-yönä 
ja perjantaina kävimme ostelemassa kaikkea uuteen 
asuntoon, mm. terassikalusteet ja grillin. 
Kävimme myös syömässä ulkona. 
Lauantaina oli OYS rock -tapahtuma, jossa
itse enimmäkseen istuskelin ja kuuntelin, kun
OYS työntekijät soittivat rock-musiikkia. 
Viimeisenä esiintyi työpaikkani bändi,
joten sitten menin lähemmäksi katsomaan
ja hieman tanssimaan, mutta kohta taas
rupesi supistelemaan, joten koitin sitten rennommin
ottaa. Tympäsee, kun mitään vähän rankempaa ei 
pysty tekemään. 
Sunnuntaina kävimme kalastamassa.





Vauva liikkuu hirmuisesti, välillä koko maha heiluu 
ja eilenkin illalla oli rasvapurkki vatsan päällä, niin ihan tosissaan 
meinasi potkia senkin kumoon. Perheenjäsenistänikin nyt useat 
pystyneet tuntemaan liikkeet, meinaa vain muksu
 olla itsepäinen ja lopettaa liikkumisen, kun koitan kuvata liikkeitä
 tai joku koittaa tunnustella liikkeitä. Nyt vauva on jo niin iso, että meinaa
 aika kipeästi potkia kylkiluita. Välillä vauva myös potkii tympeästi rakkoon :D
Mutta on se liikkeiden tunteminen vain niin ihanaa ja rauhoittaa
mielen, että eiköhän vauvalla ole kaikki hyvin.





Eilen tehtiin sushia itse, paistettu lohi ja tonnikala versioita.
Yllättävän helppoja oli tehdä vaikka toki aikaa vievää
oli ja ei se nyt mistään halvimmasta päästä ollut tehdä.
Hyvin ne kuitenkin onnistuivat.





Tehtiin myös tuttiketjuja eilen

Viikonloppuna menemme Lahden lähelle Hollolaan seuraamaan
Jukolan viestiä. Lauantai-aamuna lähdemme
aikaisin ajamaan ja päivällä katsomme
Venlojen viestin ja illalla sitten Jukolan viestin, jota
seuraamme yön ajan. 


Postausvinkit ovat enemmän kuin tarpeen,
joten kommentoi jos tulee mieleen millaisia postauksia 
haluaisitte lukea. 


♥ Oona