maanantai 9. huhtikuuta 2018

Baby on board ♥

Enkeli niitylle lenteli juuri,
on sillä pupuille uutinen suuri:
”Toiveenne toteutui, lapsen saatte.
Pian kolmeen pekkaan porkkanat jaatte.

Päätin, että yritän taas tätä bloggaamista..
nyt kun on näin ihania uutisia ja ehkä enemmän
aikaa esimerkiksi kesällä kesälomalla ja mammalomalla
kirjoitella tänne :)

Meidän kaksihenkinen (nelihenkinen kissat mukaan lukien)
lisääntyy syksyllä yhdellä jäsenellä. 
Erittäin toivottu pieni papu ilmoitti tulostaan
tammikuussa ja nyt jo vatsa pyöristynyt ja eka 
ultra käyty. On tullut käytettyä työsuhde-etujakin
hyväksi ja kaltetu töissä ultran avulla babyä.

Hankintoja on tullut jo jonkin verran tehtyä.
Puhtaaksi pestyt käytetyt yhdistelmärattaat
odottaa vanhempien varastossa, muutamia vaatteita 
löytyy sekä vanhempieni luona pienokaiselle kehto, jossa
itsekin olen nukkunut pienenä. 

Töissä olen samantien plussan jälkeen
vaihtanut vauvalle turvallisempaan paikkaan
eli minusta tuli heräämöhoitaja, enkä salissa
enää ole ollenkaan anestesiakaasujen ja
säteilyn vuoksi. 

Molempien vanhemmat sekä kaverit
odottavat myös innolla pientä tulokasta
ja ovat hyvin olleet tukena.
Minusta on tullut melkoinen hormonihirviö,
jollainen olen ollut viimeksi pillereiden käytön
aikaan joten en edes muista miten kamalaa
tämä on.. tunteiden vuoristorataa, niin lujaa
ettei itsekään pysy kyydissä mukana.

Kotia on jo sisustettu uuteen uskoon
tulevaa perheenjäsentä varten. 
Kaapit on käyty lävitse
ja heitetty turhaa tavaraa ja vaatetta
pois. Ensimmäisiä tumppuja
olen myös alkanut kutomaan ja
tänään tuli ostettua jo hajusteetonta
pesuainetta pyykkirumbaa varten.

Parin viikon kuluttua toivottavasti
näemme varmuudella ultrassa kumpikas
siellä masussa oleskelee. Epäilyjä on jo,
mutta jätetään ne salaisuudeksi kunnes
asia on ultrassa varmistettu. 
Hammashoitolaan on varattu 
molemmille aika tarkistuksille, 
ensimmäinen tarkastuskäynti on
tuoreille vanhemmille ilmainen.

En käynyt itse alussa varhaisultrassa 
vaikka sitä hieman mietin, päätin
kuitenkin malttaa odottaa ja oli odotuksen
arvoinen. Ensimmäistä kertaa, kun 5.3
näimme pienokaisen hän näytti jo ihan
oikealta vauvalta ja sieltä löyty sydän,
mahalaukku, virtsarakko, luut näkyivät
ja aivot perhoskuviona. :)

Urheilu on jäänyt hieman vähemmälle, alussa 
oli pahoinvointia 7-14 viikkojen ajan. Onneksi
ihan vessaan saakka tarvisti mennä vain
kahdesti, mutta ruoka ei kuitenkaan oikein
maistunut. Palelua ja väsymystä myös oli
todella paljon. Kun 14 viikko oli ohitettu, niin
aloin voimaan paljon paremmin. 








Sukat, myssy ja haalari h&m
Body ja housut x2 kappahl
Pyjama Lindex
Mekko (raskausajalle) Micks
Trenssi (?) Cubus

Isyyspakkaus 2018
Väritulostimella olisi pakkauksesta
saanut paljon ihanemman!

Keksin idean yhden äidin
youtube-videosta.
Paketin sisältö:
vaippoja, tutteja, kosteuspyyhkeitä,
redbull x2, gifua, vanupuikkoja,
purulelu sekä karhupöksyt

Palataan taas seuraavan
blogitekstin äärellä!

♥ Oona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti