keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Jingle bells! Happy New Year!

Vietimme joulun Oulaisissa, koska
molempien vanhemmat asuvat siellä.
Jouluaattona olimme meillä aamun ja
päivän. Aamulla katsoimme
jouluisia ohjelmia telkkarista
ja avasimme ensimmäiset lahjat
ja sitten söimme riisipuuroa.
Kaikki muut paitsi vanhempani sekä
nuorin siskoni lähtivät luistelemaan.
Nuorin siskoni laulaa kuorossa, joten
hänellä oli paljon esityksiä jouluna.
Kävimme viemässä haudoille kynttilät päivällä.





Iltapäivällä söimme jouluruoan yhdessä
ja sen jälkeen saunoimme.
Illalla menimme mieheni vanhempien luokse
ja joimme glögiä ja kävimme hänen tätiänsä
ja serkkua katsomassa naapurissa.
Yöllä menin käymään joulukirkossa kaverini
kanssa, koska pikkusiskoni lauloi siellä.


Tämän sain ystävältä,
hän oli itse tehnyt tämän.
Nämä ovat siis jalkakylpyä varten.


Tämän ostin miehelleni lahjaksi.

Haudutuspata, tuli väärinpäin..

Hoitajan rintataskuun kello ;)












Joulupäivänä kävimme ajamassa moottorikelkalla
ja söimme jouluruoan anoppilassani.
Illalla oli perinteiset joulupäivän bileet, joten
kävimme niissä. Tapaninpäivänä lähdimme takaisin Ouluun.


Välipäivät hieman sairastelin ja veljeni olivat
meillä kylässä ja uutena vuotena olimme
meidän asunnollamme ja tänne tuli sitten
vieraita istumaan iltaa. Joimme ja kuuntelimme
hyvää musiikkia ja kävimme katsomassa raketteja
sekä kävimme baarissa.




Nyt olen vain tehnyt hoitamattomia asioita ja
opinnäytetyötä ja kurkkukivun ja yskän kanssa elänyt.
Tänään olemme menossa käymään Haaparannassa :)

♥ Oona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti